| Meridiaanit ovat yhteydessä
kehon toimintoihin |
 |
Meridiaanit ovat yhteydessä
verenkiertoon, lymfakiertoon ja keskushermostoon (6). |
 |
Meridiaanien
tila voi olla ylirasitus, tasapaino tai vajaatoiminta! Muutokset
meridiaaneissa osoittavat eri
elintoimintojen tasapainoa tai
häiriötä. |
 |
Meridiaanien
tasapaino korreloi kehon tasapainoon. Optimaalisesti kaikki meridiaanit
tulee olla tasapainossa. Meridiaanit ovat jatkuvassa
sähköisesti jännityneessä tilassa
(9). |
 |
Solutason
toiminta perustuu
erilaisiin
energioihin kuten valoon sekä kemialliseen
ja sähköiseen (11,12,13,14)
tasapainoon. Kehon yhteydessä puhutaan
biomagneettisista
kentistä. Esim. toksiinit
häiritsevät kehon kemikaalisia signaaleja. |
|
Erilaisiin tekniikoihin perustuvia
energiahoitoja - Energy Medicine - on harjoitettu kokonaisvaltaisena hoitona
pitkään. Tieteellisesti on myös todistettu esim. kehon valosäteily ja sen
sähköisyys ja magneettisuus. Holistiikassa puhutaan
valon ja energian yhteydessä kehoa
ympäröivästä biofotonisesta
kentästä. Valoa on myös DNA:ssa eli kaikki
solut säteilevät valoa. |
|
|
| Biomagneettinen tasapainotus
12-meridiaania
|
 |
Magneettisen
leimapohjan omaava
nestemäinen yhdiste
tasapainottaa meridiaaneja turvallisesti ja kokonaisvaltaisesti
aktivoiden kehon omia toimintoja ja siten palauttaen
tasapainotilan. |
 |
Yli
40 000
artikkelin virtuaalikirjasto sisältää yli
sadan valmistajan tuotteita ja esim. yrttejä, kukkauutteita,
klassisia
homeopaattisia aineita,
vitamiineja ja hivenaineita, biokemikaaleja, patogeenejä, jne.
Kaikki virtuaalikirjaston
artikkelit ovat siirrettävissä
biomagneettiseen yhdisteeseen eri potensseissa. Biomagneettisessa
tasapainotuksessa ei ole myrkytys- tai
yliannostusvaaraa! Se soveltuu erinomaisesti mös
lapsille je
lemmikeille. |
 |
Kaikki
meridiaanit kattavassa tasapainotuksessa
- MeridiaaniT-12
- huomiodaan
kehon elinten ja toimintojen epätasapainotilat
(ylirasitus-vajaatoiminta). |
 |
Meridiaanisten elin-parien (12 meridiaania)
tasapainotus
sisältyy yhdisteeseen:
keuhko-virtsarakko, paksusuoli-munuainen, vatsa-verenkierto,
perna/haima-kolmoislämmitin, sydän-sappirakko,
ohutsuoli-maksa! |
 |
Yhdiste
sisältää myös toimintoja kuten
immuunijärjestelmä (lymfa), rauhastoiminta eli
hormonitoiminta (kts. asiakaskokemuksia esim. kilpirauhanen), kehon
biokemikaalit, rasva-aineenvaihdunta, hermosto ja alueita kuten
sidekudokset, nivelet, selkäranka ja -ydin. |
 |
Se
myös sisältää detox ohjelman
kyseisille
alueille koska esim. toksiinit kuten raskasmetallit ja kemikaalit
häiritsevät
kehon sähköisiä ja biokemikaalisia
signaaleja. Altistumme tasapainoa
horjuttaville tekijöille jo vauva-iästä
alkaen: rokotukset, äidistä vauvaan
siirtyvät haittatekijät, ilmansaasteet,
torjunta-aineet, lisäaineet
elintarvike- ja hygieniatuotteissa, jne. |
|
|
| Hormonitoiminnan tasapainotus
|
 |
Hormonit
ovat viestiaineita, jotka ylläpitävät
sisäistä tasapainoa
voimistaen tai heikentäen solun sisäisiä
prosesseja yhdessä autonomisen
hermoston kanssa.
|
 |
Ylin
säätely lähtee
hypotalamuksesta aivolisäkkeeseen ja sitä kautta
muihin rauhasiin (käpylisäke,
kilpirauhanen, lisäkilpirauhaset, lisämunuaiskuori,
lisämunuaisydin, haiman
solusaarekkeet, munasarjat, kivekset). Huom. myös
sydän,
mahalaukku, ohutsuoli, munuaiset ja istukka erittävät
hormoneja.
|
 |
Hormoniviestintä on
elintärkeä osa kehon
kaikissa toiminnoissa ja se vaikuttaa
esim. tunne-elämään, aineenvaihduntaan,
ruoansulatukseen, lihaksiin ja
luustoon, lisääntymiseen, kasvuun.
Nyt saatavana myös
täsmätasapainotuksena hormonitoiminta - MeridiaaniT-Hormone. |
|
|
|
Tilaa
MeridiaaniT-sarjan tuotteita - tasapainotus noin 1€/pv! - Katso
myös tukkualennukset! |
|
|
| Mistä
tasapainotuksen - detox edistyksen huomaa? |
 |
Yhdisteen
vaikutuksen voi huomioida itse muutoksissa terveydentilassa ja
esim. laboratoriokokeilla
tai meridiaanianalyysillä. Luonnollisesti tulokset
ja
kuurin kesto
vaihtelee koska olemme kaikki erilaisia ja ainutlaatuisia (oireiden
alkamisajankohta, genetiikka, jne.). Yleensä
kuitenkin
puhdistuskokemukset ovat
yhtenäisiä. |
 |
Mittauskäynnillä
- 60 akupisteen meridiaanianalyysi -
saatavasta analyysiraportista voidaan seurata edistystä.
Mittaus kattaa kehon elimet ja toiminnot kokonaisvaltaisesti. Mittaus
on tarkka,
nopea ja kivuton (neulaton
mittauspää) käsistä ja
jalkateristä!
Lue lisää
meridiaanianalyysistä >> |
|
Varaa aika
meridiaanianalyysiin, 60 akupisteen mittaus 1€/osa-alue! |
|