|
|
|
KOOKOS
- Coconut Nucifera
Aasiassa
ja Tyynenmeren saarilla kookosta on perinteisesti
käytetty ravintona - kookosmehuna, kookosmaitona,
kookosöljynä
sekä lääkkeenäkin. Sitä
jopa kutsutaan
'elämänpuuksi'.
Kookosta sanotaan funktionaaliseksi
elintarvikkeeksi sen
monien terveyttä edistävien vaikutustensa vuoksi.
Erityisesti kookosöljyä ja sen terveysvaikutuksia on
tutkittu
paljon länsimaissakin. Kookosta on käytetty
perinteisesti
monissa terveysongelmissa kuten: astma, flunssa, haavat,
heikotus,
ientulehdus
ja hammassärky, ihottumat ja ihotulehdukset,
kaljuuntuminen, kasvaimet, keltatauti, keuhkoputken tulehdus,
keripukki, korvakipu, kuppa, kuukautisongelmat, kuume, lavantauti,
munuaiskivet, mustelmat, pahoinvointi, paiseet, palovammat,
punatauti, syyhy, tippuri, tuberkuloosi, turvotus, täi,
ummetus,
vajaaravitsemus, vatsahaava ja muut vatsavaivat,
vesipöhö,
vilustuminen, yskä.
Kookosrasvalla on pitkään ollut huono maine
länsimaissa. Tämä
johtunee poliittisista ja taloudellisista syistä muiden
kasviöljyjen
suosimiseksi länsimaissa ja
siten kookosöljyn ja
muiden
tyydyttyneiden rasvojen julistaminen epäterveellisiksi.
Kampanjaa
auttoi myös väärin
tulkitut
tutkimustulokset, jotka on suoritettu hydrogenoidulla
kookosrasvalla, harvemmin kylmäpuristetulla
kookosöljyllä tai kookosrasvalla jota ei
ole hydrogenoitu. Kookosöljyn ja hydrogenoidun
kookosrasvan
vaikutukset ovat kuitenkin päinvastaisia terveyden kannalta.
Kookosöljyn
käyttö
Kookosöljy
on turvallista sekä sisäisesti että
ulkoisesti
ihmisille ja
eläimille. Se on myös
suositeltavaa jo vauvaiästä alkaen.
Lemmikit jopa nuolevat kookosöljyt iholta, joten lemmikeille
voi
laittaa ruoka-annoksen sekaan hieman kookosöljyä.
Kookosöljy ei
lihota. Se
on erinomainen myös ruoan paistamiseen, koska
sen savuamispiste
on 177 ºC. Jos lämpötilaa
pidetään 150
ºC:ssa jonkun aikaa aromat haihtuvat osaksi ja jos
savuamispiste
kohoaa yli 200 ºC:n kookoksen maku haihtuu
öljystä.
Kookosöljyä
voi
käyttää
monella tapaa myös ihon hoidossa ja
hierontaöljynä.
Ohjenuorana voisi iholle laitettavista voiteista
pitää,
että laita ihollesi vain sellaisia hoitovoiteita, joita voi
myös laittaa suuhun - suuri osa imeytyy
myös muualle elimistöön.
Esimerkiksi hygieniatuotteissa,
ihovoiteissa ja kosmetiikassa yleisesti
käytettävät
parabeenit
päätyvät elimistöön ja
erään
tutkimuksen mukaan niitä löytyy lähes
poikkeuksetta
myös rintasyöpäkasvaimista - Journal of Applied
Toxicology, Volume
24, Issue 1, 2004, lue lisää hormonihäiriöistä.
Hiljattain on löydetty myös yhteys eläinten
rasvakudoksien sisältämien POP (persistent organic
pollutants) kemikaalien kerääntyminen ihmisen
rasvakudoksiin
ja todennäköisesti aiheuttavan kakkostyypin
diabetestä
ja insuliiniresistenssiä. Ylipainoisille ihmisille joilla oli
korkeat POP arvot kehittyi todennäköisimmin
insuliiniresitanssi kuin hoikille ihmisille, joilla oli korkeat POP
arvot. Tämä assosisaatio ei toteutunutkaan
ylipainoisilla,
joilla ei ollut korkeat POP arvot - New Scientist, 12 April 2007.
Myös kookokselle allergiset voivat
käyttää
kookosöljyä, koska siinä ei ole
valkuaisaineita eli
proteiinia, joka saattaa aiheuttaa allergisen reaktion.
KOOKOSÖLJY
RAViNTONA
Nykyisten ravintosuositusten mukaan
30% kaloreista voi koostua hyvistä
rasvoista, joista voi olla tyydyttyneitä 7-10%.
Kookosöljy
toimii nopeana energian lähteenä keskipitkien
rasvahappojen (MCT) ansiosta, jotka
ovat hyvin sulavia ja kiihdyttävät
aineenvaihduntaa. Se lisää
kestävyyttä ja fyysistä suoritustasoa
sekä edistää ruoansulatusta ja
ravintoaineiden
imeytymistä. Se edistää siten myös
suolen toimintaa.
Kookosöljyllä voi korvata muita
paistorasvoja ja öljyjä keittoihin,
salaatteihin, pirtelöihin, dippeihin, leivontaan.
Sitä voi myös käyttää
yhdessä muiden öljyjen kanssa. Ruokaohjeita
KOLESTEROLi
Neitsytkookosöljy parantaa kolesterolin HDL arvoa,
joka taas
parantaa LDL/HDL suhdetta - joka on tarkempi arvo kuin
kokonaiskolesteroli sydän- ja verisuoniterveyttä
arvioitaessa. LDL/HDL suhteen tulisi olla alhainen,
ideaalisesti
naisilla alle 1.6 ja miehillä alle 1.1. Taas
HDL/(Kokonaiskolesteroli x 100) on syytä olla korkea 29% tai
yli.
HDL arvon nouseminen siten parantaa näitä arvoja ja
vähentää riskiä sairastua
sydän- ja
verisuontitauteihin - Framingham Heart Study. Lue
lisää ideaalisista sydän-
ja verisuoniterveyttä edistävistä arvoista.
Uusimpien tutkimusten mukaan kookosöljy alentaisi LDL tasoa - The Weston A. Price Foundation.
Myös viruksilla kuten herpes ja cytomegalovirus (sekä
ainakin
helikobakteeri) näyttäisi olevan yhteys
sydäntautien
synnyssä - kookosöljyhän hillitsee
näitä molempia!
PAiNON HALLiNTA
Keho hyödyntää öljyn tuottamalla
energiaa ei varastoimalla
rasvaksi. Kookosöljyssä
on keskipitkiä
rasvahappoja keskimäärin 55%, joista lauriinihappoa
on keskimäärin 50%. Lauriinihappoa on
luonnostaan runsaasti äidinmaidossa.
Lauriinihappo on
tärkeä immuniteetin rakentaja - kehossa se muuttuu
monolauriiniksi. Toisin sanoen, kookosöljyn lauriinihappo
parantaa
immuniteettia.
Keskipitkillä rasvahapoilla on laihduttava
vaikutus. Kilpirauhasen vajaatoiminnasta
kärsivät ovat
viluisia
ja
siihen liittyykin alhainen ruumiinlämpö,
kookosöljyn
käytöllä on kehon
lämpötilaa nostava
vaikutus. Kookosöljyä voi siinä tapauksessa
käyttää jopa
5rkl/pv
aloittaen 1tl-1rkl/pv ja lisäten vähitellen. Huomioi
myös, että mahdollinen kilpirauhasen stimulointi
saattaa
aiheuttaa sydämen tykytystä ja nopeutunutta
sykettä. Kuitenkin, jos se jatkuu on syytä
alentaa
annostusta
sopivaksi. Koska kookosöljy todennäköisesti
ei ole ainoa
päivittäin käytettävä
öljy ja rasva,
voisi olettaa, ettei tämä ole optimaalinen keino
kilpirauhasongelmaan. Lue myös biomagneettisesta
tasapainotuksesta, joka on kokonaisvaltainen ja turvallinen
sisältäen myös kattavan kehon detox-ohjelman.
ANNOSTUS
Annostus yli 12 vuotiaille ravintolisänä 1-4rkl/pv,
nuoremmille koon mukaan 1-2tl/pv - soveltuu jatkuvaan
käyttöön vauvaiästä
alkaen. Kookosöljyn
käyttö tulisi aloittaa pienellä
annoksella, koska
kookosöljy on
antiviraalinen, antibakteerinen, antifungaalinen - liian suuri
annos
saattaa aiheuttaa voimakkaan puhdistusreaktion - pahoinvointi, ripuli,
jne. Kokeilemalla
löytää sopivan annostuksen ja luonnollisesti
pienille
lapsille pienemmät annokset. Puhdistusreaktiota ei tule
sekoittaa
allergisiin reaktioihin. Luonnollisesti suurempia annoksia
käytettäessä on syytä ottaa
huomioon muu rasvojen
ja öljyjen rajoittaminen. Huomaa kuitenkin, että
kookosöljy ei sisällä esim. omega-sarjan
rasvahappoja.
VERENPAiNE
Verenpaineongelmissa on myös hyvä seurata
verenpainetta, jos se nousee liian korkeaksi on syytä alentaa
annostusta. Toisaalta verenpaineongelmat liitetään
myös
munuaisten toimintaan ja kookosöljy auttaa munuaisten
toimintaa
myristiinihapon kautta sekä tehostaa omega-3 rasvahappojen
toimintaa, jotka ovat tärkeitä munuaisten
toiminnalle, lue
lisää The Weston A. Price Foundation.
Myös käyttäjäkokemuksien mukaan
vähähiilihydraattinen ja/tai hitaiden
hiilihydraattien ja
kookosöljyn
suosiminen ruokavaliossa alentaa verenpainetta,
lue
käyttäjäkokemuksia EarthClinic.com.
SÄiLYTYS
Kookosöljy säilyy hyvin
huoneenlämmössä. Se
jähmettyy viileässä, mutta muuttuu
juoksevaksi noin 24C°:ssa. Jääkaapissa se
muttuu kovaksi
ja viileämmässä huoneilmassa
jähmeäksi muttei
kovaksi. Säilytys: huoneenlämmössä
suojassa suoralta auringonvalolta. Viileässä
säilytys pidentää
käyttöikää.
iHON
HOiTO
Kookosöljy
soveltuu monella tavalla ihon hoitoon myös ulkoisesti
käytettynä. Iholla
käytettynä
se on tulehduksia ehkäisevä. Tutkimusten
mukaan
se
vähentää psoriasiksen, ekseeman ja
dermatiitin oireita.
Se tukee ihon kemiallista tasapainoa. Sillä on
myös ihoa pehmentävä ja
kosteuttava
vaikutus ehkäisten ryppyjä ja ihon
veltostumista. Se
edistää ihon hyvinvointia ja ehkäisee
maksaläiskiä. Se käy hoitovoiteena
myös vauvoille ja lemmikeille. Kookosöljyn
luonnollinen E-vitamiini imeytyy tutkitusti hyvin.
Kookosöljyssä ei ole suuria
määriä
E-vitamiinia, mutta se auttaa myös muun E-vitamiinin
imeytymistä.
HiUSPOHJA
Kookosöljy ehkäisee tutkitusti hiuspohjan
proteiinikatoa eli hiusten ohenemista.
Päänahan hoitoon ja hilseilyn helpottamiseksi voi
hieroa
kookosöljyä kostutettuun
päänahkaan, sitten
kietaista pyyhkeen
päähän ja antaa vaikuttaa joko saunassa tai
muuten. Pesu
normaaliin tapaan shampoolla. Öljyyn voi halutessa sekoittaa
muutaman tipan eteerisiä öljyjä. Normaaliin,
kuivaan,
rasvaiseen sekä hilseeseen käy rosmariini ja
laventeli.
Kuivaan käy lisäksi pelargoni, porkkana, persilja,
santelipuu. Rasvaiseen käy lisäksi sypressi, salvia,
timjami,
basilika.
iHOVOiDE
Kookosöljyä voi käyttää
oman voiteen (tai yhdistää esim. Aloe
Veran, mustaherukansiemenöljyn, tyrniöljyn)
kanssa
tai sellaisenaan. Voit
myös
levittää kostutetuin kämmenin suoraan
iholle, jolloin
saat ohuemman kerroksen. Eksoottista etenkin talvipakkasella - tietysti
annat kosteuden haihtua ennen ulos menoa. Kovemmalla pakkasella
kannattaa laittaa öljyä kuivin käsin ilman
vettä - siinäkin tapauksessa anna imeytyä
hyvin ennen pakkaseen menoa. Silmämeikki ja muu kasvomeikki
lähtee hellävaraisesti
kookosöljyllä - laita
öljyä vanutyynyyn ja puhdista kasvot.
Kookosöljy-Tyrniöljy-Helokki-Voide:
1 1/2 dl kookosöljyä
1 dl vettä
1 rkl tyrniöljyä tai 5
tyrniöljykapselia (puhkaise ja tyhjennä)
5 helokinsiemenöljykapselia (puhkaise ja tyhjennä)
tai esim. kehäkukkaa
1/2 tl puhdistamatonta merisuolaa
5 tippaa eteerisiä öljyjä esim. ihotyypin
mukaan
Annostele kaikki spray-pumppupulloon ja sekoita ravistamalla.
Kookosöljy
saattaa tarvita hieman lämmittämistä jos se
on
jähmeää. Huomioi myös
käytössä,
että saatat joutua
lämmittämään pulloa esim.
kuuman vesihanan alla. Siksi lämpimähkö
paikka voiteelle
olisikin paras. Soveltuu myös lapsille ja voidaan
käyttää sekä kasvojen että
vartalon ihon
hoitoon. Ravista ennen käyttöä.
Tämä voide
soveltuu hyvin myös silmä- ja kasvomeikin poistoon.
(Varoitus:
Varmista eteerisen
öljyn soveltuvuus varsinkin jos käytät
voidetta
vauvoille tai lapsille. Esimerkiksi teepuuöljyä ei
ole
suositeltavaa käyttää iholla jatkuvasti sen
mahdollisen
estrogeenisen ja antiandrogeenisen ominaisuuden vuoksi, joka saattaa
aiheuttaa pojilla huomattavaa gynekomastiaa (miesten rintojen
suureneminen). Myös laventeliöljyllä on
samoja
ominaisuuksia, New England Journal of Medicine.)
Kookosöljy-Kaakao-Kasvonaamio:
1 rkl kookosöljyä
1 rkl kaakaojauhetta
1 rkl hunajaa
Sekoita kaikki aineet ja levitä kasvoille, kaulalle ja
dekoltee
alueelle. Anna vaikuttaa 5-10 minuuttia ja huuhdo
lämpimällä vedellä. Naamio
kosteuttaa, ravitsee ja
pehmentää ihoa.
AURiNKOVOiDE
Kookosöljyn sanotaan
suojaavan
auringon ultraviolettisäteiltä. Oman
aurinkovoiteen voi tehdä lisäten
kookosöljyn sekaan
esim. hieman seesamöljyä,
aloe veraa, oliiviöljyä,
tyrniöljyä. Huomioi,
että uimaan
mentäessä viileämpään
veteen kookosöljy
hieman jähmettyy ja ei siten liukene kokonaan veteen
- lisää tarpeen mukaan uinnin
jälkeen. Suorassa
auringonpaahteessa ei ole kuitenkaan suositeltavaa olla
keskipäivällä eikä tuntitolkulla -
muista myös
nauttia nesteitä enemmän - esim. vettä johon
on
sekoitettu hieman intiaanisokeria ja atlantin merisuolaa (näin
saa
myös kivennäissuoloja, joiden puute hikoilusta
johtuen saattaa
aiheuttaa
esim. huimausta). Myös mineraalivesi on hyvä neste-
ja suolatasapainon palauttamiseen.
DEODORANTTi
Aivan, kookosöljyä
käytetään jopa kainaloihin. Levitä
ohut kerros suoraan kainaloihin, tämä on erityisen
pehmentävän ja rauhoittavan tuntuinen varsinkin
karvan poiston jälkeen. Voimakkaassa hikoilussa on
suositeltavaa lisätä muutama tippa eteeristä
öljyä kuten esim. rosmariini hien hajun
hillitsemiseksi. Kukkaöljyillä saa
lisättyä mieleistään tuoksua
turvallisesti.
VAUVALLE
Vaippaihottuma helpottaa tutkitusti
kookosöljyllä. Levitä suoraan
ongelma-alueelle. Kokemusten mukaan auttaa myös maitoruven
hoidossa. Soveltuu erinomaisesti vauvan
jokapäiväiseksi
ihovoiteeksi.
LEMMiKiT
Kookosöljyä voi käyttää
myös
lemmikkieläinten ihon hoitoon
levittämällä ongelma-alueelle. Kokeile
myös turkin hoitoon.
HiERONTA
Hierontaöljyksi kookosöljy soveltuu mainiosti, se on
kevyt
mutta huuhdeltaessa lämpimällä
vedellä
ylimääräinen osa liukenee pois ilman
saippuaa.
Se jättää ihon mukavan pehmeäksi
huuhtelun/pesun
jälkeen - käytä saippuaa jos iho tuntuu
liian öljyiseltä. Hierontaöljyyn voi
mainiosti
lisätä muutaman tipan eteerisiä
öljyjä.
Kookosöljyn
valmistus ja laatu
ViRGiN
KOOKOSÖLJYN
VALMiSTUS
Neitsytkookosöljy on valmistettu
uuttamalla. Extra virgin tai virgin tarkoittaa kookosöljyn
suhteen
samaa valmistustapaa. Extra sanan käyttö lienee
tullut
markkinointiin oliiviöljytuotannosta.
Neitsytkookosöljy
uutetaan osittain kuivatusta tai tuoreesta kookoksen maltosta.
Neitsytkookosöljyssä on
kookoksen maku tallella kun taas koprasta valmistetussa sitä
ei
ole tallella.
On muutamia tapoja valmistaa
neitsytkookosöljyä. Yhdessä
tavassa ensin
kookosraaste kuivataan alkuperäisestä noin 50%
kosteudesta
12% kosteuspitoisuuteen miedolla lämmöllä,
jonka
jälkeen välittömästi miedolla
puristuksella saadaan
öljy erotettua. Puristus -tässä tapauksessa
'märkämyllyllä'- voidaan tehdä
myös tuoreesta
kookosraasteesta, jolloin esim. luonnollinen E-vitamiini ja
antioksidantit säilyvät parhaiten. Toinen
menetelmä
alkaa kookosmaidon
käymisprosessilla, jossa öljy erottuu kookoksesta.
Käyminen kestää yleensä 12-36 (jopa
48) tuntia, jonka
jälkeen
öljy kaadetaan tai kuoritaan pois. Pieni
lämpö
haihduttaa liian kosteuden, neitsytkookosöljyssä saa
olla
kosteutta korkeintaan 0.1%. Tämä on perinteinen
kookosöljyn valmistusmenetelmä.
Nämä
menetelmät oikeuttavat
'virgin coconut oil - neitsytkookosöljy' nimikkeen
käyttöön.
Monesti ne
myös oikeuttavat 'organic - luomu' nimikkeen
käyttöön, jos
kemikaaleja ei ole käytetty.
Ei-ViRGiN
LAATUiSEN
KOOKOSÖLJYN VALMiSTUS
Kookosöljyn erotus kookosmaidosta
voidaan
tehdä mekaanisen puristuksen ja käymisen
lisäksi myös
keittämällä,
jäähdyttämällä,
entsyymien avulla. Myös nk.
'expeller pressed' kookosöljy saattaa olla luomulaatuista,
tosin
se on jo käynyt jonkinasteisen jalostuksen (deodorize)
läpi,
jolloin kookoksen makua ei enää ole tallella. Siksi
sitä
ei voi enää kutsua 'virgin' tai
neitsytöljyksi.
Nykyään muissa kuin 'expeller pressed'
menetelmissä
käytetään liuottimia, jolla saadaan
suuremmat
määrät, se on myös nopeampi
ja halvempi
menetelmä.
KOPRA
Monet kaupalliset öljyt ja rasvat
valmistetaan kuivatetusta
kookoksen maltosta eli koprasta, joka täytyy puhdistaa ja
jalostaa ennen käyttöä. Kopra
saatetaan kuivata ulkona, jossa se on alttiina homeelle ja
hyönteisille.
RBD (refined, bleached, deodorized) on standardi koprasta valmistetulle
kookosöljylle, jossa käytetään
korkeita
lämpötiloja sekä kemikaaleja.
Tällainen öljy
on monesti myös hydrogenoitu, jonka on osoitettu nostavan
kolesterolia. Kopra kuivataan 5-6% kosteuspitoisuuteen ja kuumennetaan
korkeassa lämpötilassa, myös öljyn
erotus tapahtuu suuremmalla puristuksella.
Neitsytkookosöljy
ei kuitenkaan koskaan sisällä hydrogenoituja rasvoja.
Cocowel
KYLMÄPURiSTETUN
NEiTSYTKOOKOSÖLJYN VALMiSTUS
Kookos toimitetaan tehtaalle Thaimaassa joka aamu. Kookoksen malto
kaadetaan
steriiliin kylmään veteen, joka virtaa ristiin
samalla
suodattaen epäpuhtaudet. Puhdas kookoksen malto jauhetaan
hienoksi
raasteeksi, joka menee seuraavaksi kiertopuristimen läpi.
Tässä prosessissa
kookosmaito
irtoaa maltosta. Lämpötila saattaa kohota
hieman, joten
lämpötilaa tarkastellaan,
jotta se ei
ylitä koskaan 35C°.
Kookosmaito suodatetaan
ja kiinteät palat
erottuu ennen kuin maito menee linkoon, joka sijaitsee omassa
äänieristeisessä tilassa. Linko
pyörii 17000 kertaa
minuutissa, joten ääni muistuttaa
lähinnä
suihkukonetta. Tuote menee linkouksen läpi kolme kertaa, jotta
kaikki öljy saadaan eroteltua. Öljy menee seuraavaksi
suljettuun säiliöön, jossa tehokas imuri
haihduttaa
loputkin vedet. Vesi kiehuu (ja siten haihtuu)
ympäröivässä
lämpötilassa - jos
siinä on tarpeeksi imuvoimaa. Tätä imuria
voi
ihmetellä ja seurata pleksilasin läpi.
Menetelmä
on uusi koneinsinöörintaidon
läpimurto eikä sitä
ole käytössä missään
muualla. Tämän huipputeknologian johdosta
yritys katsoo
neitsytkookosöljynsä todella ansaitsevan 'extra
virgin -
kylmäpuristetun neitsytkookosöljyn' tittelin.
Seuraava vaihe
onkin pullotus ja tuote on valmis
käytettäväksi. Cocowel
Neitsytkookosöljy on
myös 100% luomutuote. Cocowel kookosöljytehtaalla
on Eurooppalainen liikkeenjohto ja GMP
sekä luomu sertifikaatit. Tuotteen voidaan myös sanoa
tuotetun 'Reilun Kaupan' tyyppisesti, koska se tulee suoraan
pientehtaalta myyntiin ilman
välikäsiä.
Laadukas neitsytkookosöljy on juoksevana
täysin
kirkasta, jähmetessään valkeaa ja
miedosti
kookokselle tuoksuvaa.
Mitkään sivumaut kuten savu eivät kuulu
laadukkaaseen
neitsytkookosöljyyn eikä vivahde-erot
värissä kuten
kellertävyys.
Cocowel kookosöljy ei
ole: jalostettu, valkaistu, kuumennettu, deodorisoitu!
Cocowel kookosöljyssä ei ole kemikaaleja,
säilöntäaineita, stabilointiaineita!
Cocowel
kookosöljyn
rasvahappokoostumus
(Bureau of Quality and Safety of
Food, Department of Medical Sciences, Thaimaa):
Kapryylihappo 6.3%
Kapriinihappo 5.6%
Lauriinihappo
52.0%
Myristiinihappo 18.0%
Palmitiinihappo 7.7%
Steariinihappo 2.4%
Oleiinihappo 6.1%
Linoleiinihappo 1.1%
Kookosöljytutkimuksia
Kattava kookostietopaketti:
The Coconut Odyssey, Mike Foale (134 pages)
TUTKiMUKSiA
Kookosöljyn sisältämien rasvahappojen
vaikutuksia on tutkittu laajalti. Tässä lueteltuna
tutkittuja positiivisia vaikutuksia.
Sars, aids, influenssa, tuhkarokko, herpes, hepatiitti
C, staphylococcus aureus (MRSA sairaalabakteeri)
Vatsahaava, kurkkutulehdukset,
virtsatietulehdukset, ientulehdukset ja reiät hampaissa
Keuhkokuume, tippuri, hiivasienitauti,
vaippaihottuma, jalkasilsa
Lapamato, täi,
giardia
Insuliinin
eritys, veren
sokeri, perna, entsyymit, haimatulehdus eli
pankreatiitti, diabetes, imeytymishäiriö
Kystinen fibroosi
(CF), kalsiumin ja magnesiumin imeytyminen
Luusto ja hampaat, osteoporoosi, sappirakko, Crohnin tauti
Paksusuolen haavauma, ruoansulatus, suolen
toiminta, peräpukamat
Tulehdukset,
kudokset, immuunisysteemi
Rintasyöpä,
paksusuolisyöpä, muut
syöpämuodot
Kolesteroli, valtimot, ateroskleroosi, periodontaalinen
tauti, hammasmätä
Antioksidantti, rasvahappojen
imeytyminen, krooninen
väsymysoireyhtymä
Prostaattinen hyperplasia
(eturauhasen
laajeneminen), epilepsia,
munuaistaudit, munuaiskivet
Maksan
taudit, aineenvaihdunta
Kestävyys urheilusuorituksissa
Tutkimustuloksia rasvahapoista/kookosöljystä:
Huom: Tutkimuksia hydrogenoidulla kookosöljyllä ei
voi
verrata ei-hydrogenoidulla
tai neitsytkookosöljyllä
tehtyihin tutkimuksiin!
CoconutResearchCenter
PubMed: VCO lowers total cholesterol,
triglycerides, phospholipids, LDL, VLDL and rises HDL
TheWestonAPriceFoundation, A New Look at
Coconut Oil
TheWestonAPriceFoundation, More Good News on
Coconut Oil
A.P. John Institute of Cancer Research
recommends coconut oil for cancer patients
Coconut Oil prevents hair damage and protein
loss
LAURiiNIHAPPO
Kookoksen yksi tärkeä aine on lauriinihappo.
Kookosöljyssä
on keskipitkiä
rasvahappoja noin 50-60%, joista lauriinihappoa on noin
40-66%. Lauriinihappoa on
luonnostaan runsaasti äidinmaidossa.
Lauriinihappo on
tärkeä immuniteetin rakentaja. Sitä on
runsaasti
myös kaneliöljyssä (80-90%) ja esim. laurus
nobilis (laakeripuu) ja
cuphea lajeissa, joista c.epilobiifolia
sisältää jopa
68%. Lauriinihappoa valmistetaan myös synteettisessä
muodossa, jota ei voine verrata luonnollisessa muodossa
käytettyyn
neitsytkookosöljyyn.
MONOLAURiiNi
Lauriinihappo muuttuu monolauriiniksi
ruoansulatuksessa. Monolauriini on
antiviraalinen, antibakteerinen, antiprotozoaalinen monoglyseriini,
joka tuhoaa rasvapeitteiset virukset kuten HIV, herpes,
cytomegalovirus, influenssavirus, monia patogeenisia bakteereja kuten
listeria monocytogenes, helicobacter pylori, sekä protozoan
kuten
giardia lamblia. Jotkut tutkimukset tukevat myös vapaan
lauriinihapon antimikrobiset vaikutukset.
Kosmetiikassa, ruoka-aineissa ja eläintenrehussa
käytetty
lauriinihappo (kookos) on monesti paljon
muuttunut käsittelyjen johdosta, jolloin se muuttuu
hyödyllisestä ravinnosta mahdolliseksi
karsinogeeniksi.
Neitsytkookosöljyn lauriinihappo on
luonnollisessa muodossaan osana kokonaisvaltaista ravintoa.
Lue lisää lauriinihaposta:
Lauric.org
MicroscopicResourceCenter:Lauric Acid
Kehon
biomagneettinen tasapainotus>>
Meridiaanit
ovat
yhteydessä
kehomme elimiin ja elintoimintoihin. Kehon magneettikenttiin ja siten
solun sähköiseen tasapainoon
vaikuttavalla nestemäisellä biomagneettisella
yhdisteellä voidaan tasapainottaa meridiaaneja. Meridiaanien
tasapainotuksen
seuranta on helppoa meridiaanianalyysiin
perustuvalla raportoinnilla (60
akupisteen mittaus) ja omalla huomioinnilla tai vaikka
laboratoriokokeilla. Kaikki
meridiaanit tulee olla tasapainossa optimaalisen terveyden
saavuttamiseksi. Sisältää mm. 12
päämeridiaania - elin-parit: keuhko-virtsarakko,
paksusuoli-munuainen, vatsa-verenkierto,
perna/haima-kolmoislämmitin, sydän-sappirakko,
ohutsuoli-maksa. Lisäksi se
sisältää toimintoja
kuten immuunijärjestelmä (lymfa), rauhastoiminta eli
hormonitoiminta, kehon
biokemikaalit, rasva-aineenvaihdunta, hermosto ja alueita kuten
sidekudokset, nivelet, selkäranka ja -ydin.
Sisältää myös detox ohjelman
kyseisille
alueille koska esim. toksiinit kuten raskasmetallit ja kemikaalit
häiritsevät
kehon sähköisiä ja biokemiallisia
signaaleja.
|
|



|
|
|
|
|